maanantai 27. helmikuuta 2012

Tossut ja säärystimet


Lanka: Novitan ruskea ja vaaleanruskea
alpakkalanka kaksinkertaisena

Nämä tossut tein jo viime vuoden puolella. Kaksinkertaisesta alpakkalangasta virkattuna ne ovat oikein lämpimät ja pehmeät jalassa.



Säärystimet on tehty suljettuna neuleena (2 o, 2 n)  harmaasta alpakkalangasta.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Vauvan raitamyssy



Sain vihdoinkin neulottua jotain niistä uusista langoista. Olen ihaillut useissa blogeissa näitä Norwegian sweet baby cap -myssyjä ja halusin tehdä omalle vauvalleni samanlaisen kevääksi.

Neuloin myssyn ohjeen mukaisilla silmukkamäärillä, vaikka ohje oli tarkoitettu puolivuotiaalle. Koska Dropsin alpakkalanka on kuitenkin ohutta ja neuloin puikoilla 2,5 ohjeen mukaisen 3,0 sijaan, myssy menee pojalle onneksi jo nyt. Toki kasvunvaraakin vielä on.



Lanka: Drops Alpaca tummansininen 6790 ja vaaleansininen 6205
Puikot: sukkapuikot 2,5




tiistai 14. helmikuuta 2012

Haaste

Sain Tiikerinliljalta ja Pehmeitä paketteja-blogin Sannalta tunnustuksen/haasteen, jossa tulee listata 4-5 ihanaa blogia, joissa on alle 200 lukijaa.
Kiitoksia molemmille tunnustuksesta!

Tässä oma viiden ihanan blogin listani:

Hääräämö

Eilen tein

Puikkohippasilla

Notton

Mursumarsu


Hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoille!

maanantai 13. helmikuuta 2012

Huopasaippuat



Saippuat on tehty huovuttamalla villaa tavallisen palasaippuan päälle sukkahousun sisällä. Kiersin villaa ensin tiukasti kerroksittain saippuapalan päälle ja laitoin sukkahousun teräosan sisään. Sitten kastoin saippuan lämpimään veteen ja aloin huovuttaa villaa saippuan ympärille.

Käsiä pestessä saippuavaahto tulee siis tuon villakerroksen läpi, jolloin saippua ei liesty pohjastaan.



tiistai 7. helmikuuta 2012

Amigurumipanda


Postailen nyt vähän vanhemmista töistäni, koska en vauvanhoidoltani ehdi  juurikaan neuloa uutta (vaikka kerrankin olisi roppakaupalla lankoja :)). Tässä siis jo vuosi sitten virkattu amigurumipanda. Kuvakin on otettu jo alkutalvesta, jolloin ei vielä ollut lunta. Panda ei oikein viihtynyt kuvattavana, vaan läksi menemään kesken kuvausten... 





Ohje on omasta päästäni. Pandan pään olisi ehkä pitänyt olla suurempi, jotta se olisi oikeaoppinen amigurumi, mutta itse pidän siitä enemmän noin. Pandan täytteenä on risottoriisiä ja silmiksi ompelin läpinäkyvät helmet.

torstai 2. helmikuuta 2012

Huovutetut lapaset



Huovutin nämä lapaset jo syksyllä avoimessa huovutuspajassa, mutta nyt vasta ne pääsivät todelliseen käyttöön pakkassäiden myötä. Lapaset on huovutettu ensin tasomallin päällä ja lopuksi kädessä. 

Ilman aluslapasia ne kutiavat käsissä, mutta kun laitan kuvassa näkyvät alpakkalapaset alle, pystyn pitämään niitä ainakin lyhyitä aikoja ilman allergiaoireita. Näin päällekkäin puettuna lapaset ovat myös tosi lämpimät. Alpakkalapaset neuloin jo viime talvena. Niissä on peukalokiilat ja valkoisia kuvioita. Kuviot tein lähinnä sen vuoksi, että sain niistä lämpimämmät, kun sisäpuoli on täynnä langanjuoksuja.