torstai 30. elokuuta 2012

Taas kori


Kori-innostus ei ota laantuakseen, joten tässä vielä yksi kori. Vielä en ole keksinyt, mitä koriin laittaisin. Siinä se nököttää olohuoneen lipaston päällä ja on kyllä ihan kiva tyhjänäkin. Onneksi trikookude pian loppuu, joten tulee tehtyä välillä jotain muutakin kuin näitä koreja.

En ole vähään aikaan neulonut mitään, mutta ehkäpä sekin innostus tässä syksyn mittaan tulee, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Vauva ainakin taitaisi tarvita jotain lämmikettä talveksi.


torstai 23. elokuuta 2012

Another piece of cake

 

Teen nyt pienen välipalapostauksen, kun en ole ehtinyt viime aikoina tehdä mitään uutta. Tässä siis toinen pala kakkua, tällä kertaa suklaapohja vadelmatäytteellä ja kermavaahtopäällisellä. 



tiistai 14. elokuuta 2012

Vauvan kesähattu


Nyt on pojalla samanlainen kukkahattu kuin äidillä. Onneksi vielä tuli lämpimät säät niin poika ehtii pitämään hattuaan ennen kuin se jää liian pieneksi. Hatussa ei ole kuminauhaa tai muuta kiristyssysteemiä vaan se on mitoitettu suoraan vauvan pään mukaan.


Hattu muodostuu kahdeksasta kolmiosta. Alla on piirtämäni hatun kaava. Vauvan hatussa tällaisen kolmion pituus alalaidasta kärkeen on noin 13 cm ja aikuisen hatussa noin 17 cm. Reunaa kiertää suora kangaskaistale ja lieri on ommeltu hattuun erikseen. 


tiistai 7. elokuuta 2012

Neliökori



Trikookudetta ja virkkausintoa jäi vielä, joten virkkasin pienen neliöpohjaisen korin. Sivun pituus on 18 cm ja reunan korkeus 5 cm. En ollut ennen virkannut neliönmallista tasoa muuten kuin sivuissa kääntymällä. Siksi tarvitsinkin tähän koriin ohjeen, ja se löytyi täältä. Koristeeksi ompelin yhteen reunaan muutaman vihreänsävyisen napin. Osallistun tällä työllä Amalian elokuun haasteeseen, jonka aiheena on tällä kertaa nappi.